Syksyinen synkkyys jatkuu ja sade ropisee ikkunalautaan. Viikko sitten siirsin keväällä hankkimani kultapalmun ja palmuvehkan valoisampaan paikkaan keittiön ruokailutilaan suuren kattoikkunan alle. Varsinkin tähän aikaan vuodesta sitä kiittelee 1970 -luvun arkkitehtuuria ja tasaisella katolla kohoavaa kupolia, joka tuo lisävaloa hämäriin sisätiloihin. Useampana syksynä olen ajatellut verhota kattoikkunan kupolin valoverkolla, jolloin se olisi kuin tähtitaivas keittiön pöydän yläpuolella. Toistaiseksi se on jäänyt ajatuksen tasolle, mutta ehkä tänä syksynä...
Aamulla jääkapille mennessäni huomasin jotain, mitä en tähän aikaan vuodesta edes uskonut näkeväni. Palmuvehkani rullaa uutta elämää paksujen lehtiensä lomasta! Mieheltäni saan kuulla usein naljailua viherpeukalon taidoistani, mutta jälleen kerran herra saa hämmästellä aikaansaannoksiani. Tosin taitaa tuo vehka olla niitä helppohoitoisimpia viherkasveja, mutta eipä hänen sitä tarvitse tietää.
Näkymä ikkunasta ulos on jotenkin lohduton ja karu kaiken vihreän jo lakastuttua, mutta onneksi sisätiloissa vihertää ja uutta elämää nousee esiin näin pimeänä vuodenaikanakin. Toivottavasti viherkasvini jaksavat sinnitellä pimeän talven yli ja eihän tässä loppujen lopuksi kauan tarvitse odotella, kun päivän valoisa aika alkaa jälleen lisääntyä minuutti minuutilta.
Elinvoimaisin terveisin
Manni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti