Moni isä on tänä aamuna saanut hienoja taideteoksia, joita on piiloteltu kotona ja tuskin maltettu pitää salassa tähän aamuun saakka. Meilläkin nuorempi tytär kävi jo ennen kello seitsemää supattelemassa korvaani, että joko nyt?? Iskällä alkaakin olla jo iso kokoelma vuosien varrella kertyneitä ja talteen laitettuja isänpäivän kortteja ja muita taideteoksia.
Isällehän piti leipoa jotain hyvää, totta kai. Vanhempi tytär halusi ottaa vastuun isänpäivän herkkujen leipomisesta ja päätti tehdä lauantai iltana jo juhlapäivää varten valmiiksi perinteisen kakun sijaan Susu-vaniljakreemipiirakkaa. Tuhti, äkkimakea piirakka isänpäivän aamukahville... hyvä herättäjä. Tätä piirakkaa on meillä tehty kerran ennenkin, mutta silloin meni jotain pieleen. Sitäpä ei enää muisteltu, joten ei muuta kun leipomaan.
Ei se nyt ihan putkeen mennyt tälläkään kertaa ja tyttären leipomista vierestä seuranneena en voi ainakaan häntä syyttää, etteikö olisi tehnyt ohjeen mukaan. Pohja oli paksua ja kovaa mötöstä, eikä piirakka meinannut millään irrota vuokasta, vaikka voitelu oli suoritettu paremmin kuin hyvin.
Leivontakirjan kuvassa piirakka näyttää nimensä mukaiselta, mutta meidän piirakka ikään kuin jauhelihapiirakalta! Ja jos joku tietää, miten vaniljakreemijauheesta saadaan maitoon vatkaamalla paksua ja kermamaista seosta, niin kiitti vinkistä! Meidän seos ei ollut piimää paksumpaa, vaikka neiti sitä vatkasi vatkaamistaan.
Joka tapauksessa piirakka oli oikein hyvää ja maistui nimensä mukaiselta. Siitä tuli se äkkimakea herättäjä, mikä pitikin. Kun piirakkapalaset oli saatu taisteltua irti vuokasta lautasille, vaihtui leipurinkin pettymys muikeaan hymyyn. Ei se niin pieleen mennytkään, mutta nyt on pakko uskoa, että ohjeessa on jotain pielessä, ei leipurissa.
-Manni-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti